Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n hallitus on valinnut Hyvilin uudeksi toimitusjohtajaksi HTM Minna Korkiakoski-Västin.
”Toimitusjohtajan tehtävämme herätti laajaa kiinnostusta. Valintamme kohdistui alan rautaiseen ammattilaiseen. Minnalla on pitkä ura sosiaali- ja terveydenhuollon erilaisissa johtamistehtävissä, valmiita verkostoja hyvinvointialueiden toimintaympäristössä sekä kokemuksen tuoma näkemys hyvinvointialueiden arjen haasteisiin ja mahdollisuuksiin.”, hallituksen puheenjohtaja Helinä Perttu kertoo.
Korkiakoski-Västi siirtyy tehtävään Keski-Pohjanmaan hyvinvointialuejohtajan virasta ja hän aloittaa tehtävässä toukokuun aikana.
”Olen kiitollinen saamastani luottamuksesta tulla johtamaan ja rakentamaan uutta omistajiensa näköistä ja tarpeiden mukaista Hyviliä. Haluan omalta osaltani olla yhteistyön ja siltojen rakentaja. Minulle tulevaisuuden Hyvil on hyvinvointialueiden asiantuntijatuki, mutta myös vahva edunvalvoja ja hyvinvointialueiden yhteisen äänen kannattelija.”
Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy palvelee Hyvinvointialueen päättäjiä eli luottamushenkilöitä, viranhaltijoita tai työntekijöitä. Hyvil tarjoaa neuvontapalveluja, lainsäädäntötyöhön vaikuttamista sekä verkostoja kokemusten vaihtamiselle ja yhteiselle vaikuttamiselle.
Lisätietoja:
Helinä Perttu
hallituksen puheenjohtaja
+358 40 315 2490
helina.perttu@keusote.fi
-
Infotilaisuus uudesta vammaispalvelulaista 9.1.2025
Hyvil järjestää infotilaisuuden uudesta vammaispalvelulaista hyvinvointialueiden työntekijöille 9.1.2025 klo 10–11. Tule kuulolle uuden 1.1.2025 voimaan astuvan vammaispalvelulain tuomista muutoksista. Infotilaisuuden […]
-
Vaalikelpoisuus aluevaltuustoon
Hyvinvointialueet ovat aloittaneet toimintansa 1.7.2021. Järjestämisvastuu sosiaali- ja terveydenhuollosta ja pelastustoimesta on siirtynyt kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille ja HUS-yhtymälle 1.1.2023 […]
-
Tervetuloa Lastensuojelutunnin suoraan lähetykseen 18.12. klo 12-13
Lastensuojelutunti jatkuu jälleen Studio Linjoilla. Tervetuloa mukaan tutkimaan kanssamme lastensuojelun kiinnostavia kysymyksiä. Mukana Sami Uotinen, Tapio Räty, Annika Korpela, Aila […]
-
Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy esittää vakavan huolensa vammaispalvelulain soveltamisalan tarkentamisen etenemisestä sekä hyvinvointialueiden rahoituksen riittävyyden turvaamisesta
Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy pitää uutta vammaispalvelulakia tarpeellisena. Lakiesityksen keskeisiä periaatteita, ”toteuttaa vammaisen henkilön yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja osallistumista yhteiskunnassa sekä ehkäistä […]
-
Hyvilin asiantuntijajoukkue vahvistuu tammi-helmikuun vaihteessa ekonomisti Arja Pesosella
Iloksemme voimme kertoa, että Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n palveluksessa aloittaa tammi-helmikuun 2025 vaihteessa hyvinvointialueiden talouden vahva asiantuntija, ekonomisti Arja Pesonen. Hyvil […]