Hyvinvointialueet pitävät uutta vammaispalvelulakia tarpeellisena. Lakiesityksen keskeisiä periaatteita, ”toteuttaa vammaisen henkilön yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja osallistumista yhteiskunnassa sekä ehkäistä ja poistaa niiden toteutumisen esteitä”, pidetään tärkeinä. Vahvoja subjektiivisia oikeuksia sisältävän lainsäädännön tulee kuitenkin olla tarkkarajainen ja selkeä niin palvelujen kuin kohderyhmänkin osalta. Tämä on sekä asiakkaan että lain soveltajan etu. Lain soveltamisen edellyttämät resurssit tulee varmistaa ja niiden tulee pohjautua perusteelliseen vaikutusarviointiin. Lain soveltamisalan täytyy vastata käytettävissä olevia resursseja. Muussa tapauksessa riskinä on, että hyvinvointialueille ei ole varattu itsehallintoon kuuluvan rahoitusperiaatteen edellyttämiä resursseja lain toteuttamiseen käytännössä. Tällöin tarvittavat resurssit jouduttaisiin hankkimaan leikkaamalla muista palveluista.
Vammaispalvelulakia koskevasta hallituksen esityksestä sosiaali- ja terveysvaliokunnalle antamassaan lausunnossa 12.1.2023 perustuslakivaliokunta edellytti esitykseen tehtäväksi useita perustavanlaatuisia muutoksia. Näitä olivat mm. pykälien kirjoitustavan täsmentäminen ja selkeyttäminen, ns. ikääntymisrajauksen poistaminen tai perusteellista säädösvalmistelua edellyttävä uudelleenmuotoilu sekä hengityslaitetta käyttävien henkilöiden aseman turvaaminen lakiesityksessä esitettyä paremmin. Ikääntymisrajauksella tarkoitetaan lakiehdotuksen 2 §:n säännöstä siitä, että vammaispalvelulain soveltaminen edellyttää mm henkilön avun, tuen tai huolenpidon tarpeen johtuvan ”pääasiassa muusta kuin iäkkäänä alkaneesta ja tyypillisesti iäkkäillä henkilöillä esiintyvästä sairaudesta tai yleisestä vanhuudesta johtuvasta rappeutumisesta taikka heikkoudesta”. Perustuslakivaliokunta totesikin, että lakiehdotuksiin edellytetyt muutokset koskevat lakiehdotusten perusratkaisu-ja ja saattavat vaatia melko mittavaakin säädösvalmistelua. Edelleen perustuslakivaliokunta evästi jatkokäsittelyä siten, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan on tarkasti harkittava, ovatko muutokset lakiehdotuksiin tältä osin valmisteltavissa eduskuntakäsittelyssä.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta valmisteli perustuslakivaliokunnan mietinnän pohjalta oman mietintöluonnoksensa, joka valmistui 25.1.2022. Siinä oli pyritty vastaamaan perustuslakivaliokunnan valtiosääntöoikeudellisiin huomautuksiin. Tuossa aikaraamissa ei ole ollut mahdollisuutta kovinkaan perusteelliseen säädösvalmisteluun. Uuden vammaispalvelulain perusratkaisua ts. ikääntymisrajausta koske-vaan huomioon oli vastattu poistamalla ko. rajaus kokonaan.
Miksi ikääntymisrajauksen poistaminen sitten on niin merkityksellistä? Ensinnäkin vammaispalvelulaki on vammaisten henkilöiden positiivista erityiskohtelua koskeva laki. Siinä tarjotaan vammaisille henkilöille heidän tarpeidensa mukaista palveluja, joihin heillä pääsääntöisesti on subjektiivinen oikeus, eli ne on toteutettava niihin varatuista määrärahoista riippumatta. Palvelut ovat myös pääosin maksuttomia ts. niistä ei peritä asiakasmakuja. Tämän erityiskohtelun perusteena on se, että vammaisen henkilön toimintakyvyn rajoitteet ovat yleensä pitkäaikaisia, jopa elämänmittaisia. Ne eivät rajoitu esim. elämänkaaren viimeisiin vuosiin. Sosiaali-huoltolaki on puolestaan sosiaalipalveluja koskeva yleislaki. Sen palvelut ovat määrärahasidonnaisia ja yleensä niistä peritään asiakasmaksu. Sosiaalihuoltolain palveluja ei pääsääntöisesti ole tarkoitettu tietylle asiakasryhmälle vaan yleisesti vastaamaan erilaisiin tuen tarpeisiin.
Ikääntyneet henkilöt ovat laajin sosiaalipalveluiden asiakasryhmä. Jos vammaispalvelulain mukaiset erityispalvelut avataan myös heille, voidaan kysyä kenelle sosiaalihuoltolain mukaiset palvelut ovat tarkoitettu. Osa sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain palveluista on pääpiirteissään toisiaan vastaavia. Joissakin tilanteissa esim. sosiaalihuoltolain mukainen ympärivuorokautinen asumispalvelu ja uuden vammaispalvelulain asumisen tuki voivat palvelut vastata toisiaan. Vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin on olemassa vahvempi oikeus ja ne ovat yleensä maksuttomia.
Vammaispalvelulaissa on myös sellaisia palveluja, joille ei löydy suoraan vastinetta sosiaalihuoltolaista. Esimerkiksi henkilökohtainen apu ja erityinen osallisuuden tuki ovat tällaisia. Erityinen osallisuuden tuki on uusi palvelu, jonka tarkoitus on, että myös ne vammaiset henkilöt, joiden osallisuutta ei voida tukea henkilökohtaisella avulla, voisivat saada tarvitsemansa osallisuuden tuen. Erityinen osallisuuden tuki poikkeaa henkilökohtaisesta avusta siten, että tuen antaja ohjaa toimin-taa vammaisen henkilön yksilöllisen tarpeen mukaan. Vammaisen henkilön ei tarvitse itse pystyä tuettunakaan ilmaisemaan toivomustaan avun sisällöstä.
Mikäli ikääntymisrajaus poistetaan, ovat myös ikääntyneet henkilöt oikeutettuja esimerkiksi henkilökohtaisen avun sekä erityisen osallisuuden tuen palveluihin. Ongelmaksi muodostuu tällöin käytettävissä olevien resurssien, niin henkilöstö- kuin taloudellistenkin, rajallisuus. Ehdotettujen säännösten mukaan uusina palveluina useille ikääntyneille, säännöllisen kotihoidon sekä ympärivuorokautisen palveluasumisen piirissä oleville henkilöille, tulisi oikeus erityisen osallisuuden tuen sekä henkilökohtaisen avun palveluihin. THL:n tilastojen mukaan säännöllisen kotihoidon piirissä oli vuonna 2021 noin 100 000 yli 65 – vuotiasta henkilöä sekä ympärivuorokautisissa laitos- ja asumispalveluissa samana vuonna noin 100 000 henkilöä. Näiden uusien palveluiden lisäkustannukset yhdessä kohderyhmän laajentumisen kanssa (vaikeavammaisuuden edellytys on poistettu henkilökohtaisen avun edellytyksenä) sekä kotihoidon ja palveluasumisen asiakasmaksujen vähenemisen myötä asiakkaiden siirtyessä maksuttomien vammaispalvelujen piiriin olisi suuruusluokaltaan noin miljardi euroa.
Ongelmaksi muodostuu myös työntekijöiden eli henkilökohtaisten avustajien ja erityistä osallisuuden tukea antavien henkilöiden saaminen. Jo tällä hetkellä henkilökohtaisista avustajista on pulaa koko maassa.
Ikääntymisrajauksen poisto vaikuttaa myös kaikkiin muihin vammaispalvelulakiesityksen erityispalveluihin kustannuksia nostavasti. Suurimmat kustannusnousut näkyvät todennäköisesti edellä esitettyjen erityisen osallisuuden tuen (12§ – 13 §) ja henkilökohtaisen avun (9§ – 11§) lisäksi valmennuksessa (§7), tuetussa päätöksen-teossa (§14) sekä vaativassa moniammatillisessa tuessa (§16). Vaikutusten arvioinnin ja riittävien resurssien turvaamisen näkökulmasta tehdyt muutokset herättävät kysymyksiä. Valiokunnan mietintöluonnoksessa on arvioitu ikääntymisrajauksen poistamisen kustannusvaikutusten olevan vain 4,2 milj. euroa. Tämä koostuu mm. aiemman hallituksen esitykseen sisältyvistä säästö – ja asiakasmaksuarvioista, jotka poistuvat ikääntymisrajauksen poiston myötä. Arviossa ei ole otettu huomioon esim. sitä, että rajauksen poiston myötä lain edellytykset täyttävillä ikääntyneillä henkilöillä on subjektiivinen oikeus kaikkiin vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin. Lisäksi on huomattava, että henkilökohtaisen avun osalta nykyiseen lainsäädäntöön sisältyvä nimenomainen ikääntymisrajaus samoin kuin vaikeavammaisuuden edellytys poistuvat. Lisäksi nykyiseen oikeuskäytäntöön on myös laajemminkin vaikuttanut ajatus siitä, että nykyisen vammaispalvelulain palvelut eivät ole suunnattu ikääntyneille henkilöille vaan heidän palvelunsa on tullut järjestää yleisinä sosiaalipalveluina. Uuden vammaispalvelulain osalta tällaista lainsäätäjän tarkoitusta ei ole nähtävissä. Ikääntymisrajauksen nimenomainen poistaminen indikoi päinvastaista.
Perustuslain 121 §:ssä säädetään kunnallisesta ja muusta alueellisesta itsehallin-nosta. Sen mukaan itsehallinnosta kuntia suuremmilla hallintoalueilla säädetään lailla. Hyvinvointialuelain 2 §:n mukaan hyvinvointialue on julkisoikeudellinen yhteisö, jolla on alueellaan itsehallinto siten kuin hyvinvointialuelaissa säädetään. Itsehallintoon on katsottu kuuluvan myös ns. rahoitusperiaatteen, jonka mukaan uusien tai laajenevien tehtävien myötä on huolehdittava niiden riittävästä rahoituksesta.
Mikäli vammaispalvelulain mahdollisten muutosten aiheuttamiin lisäkustannuksiin ei varata riittävää rahoitusta valtion talousarvioon, tarkoittaa tämä hyvinvointialueiden osalta sitä, että tarvittava rahoitus ko. subjektiivisiin oikeuksiin on otettava muista lähinnä määrärahasidonnaisista palveluista. Hyvinvointialueella ei ole verotusoikeutta ja valtion rahoitus on pääasiallinen rahoituslähde. Tämä muiden palvelujen karsiminen saattaa taas vaikuttaa perustuslain 19 §:n mukaisten oikeuksien toteutumiseen. Voidaan myös kysyä, saavatko vammaiset henkilöt tulevaisuudessa tarvitsemiaan erityispalveluja siinä määrin ja sen tasoisena kuin aikaisemmin, – kakku ei yleensä jakamalla kasva.
Uutta vammaispalvelulakia tarvitaan, mutta vahvoja subjektiivisia oikeuksia sisältävän lainsäädännön tulee olla tarkkarajainen ja selkeä niin palvelujen kuin kohderyhmänkin osalta. Lain tulee myös olla käytännössä toteutettavissa. Muussa tapauksessa vammaispalvelulaista muodostuu uusi sosiaalihuollon yleislaki, joka vesittää subjektiiviset oikeudet, koska resurssien puutteen takia niitä ei ole tarvittavassa määrin mahdollista toteuttaa.
Tämä lausunto sisältää hyvinvointialuejohtajien yhtenäisen kannan.
Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy
Johanna Sorvettula
Toimitusjohtaja
Sami Uotinen
Johtava lakimies